Minun piti jatkaa tuota Tutustutaan paremmin juttua ja laittaa tämä kuva siihen Rakkaus kohtaan , mutta laitan sen nyt tähän.

1270940.jpg

Kuvassa on minun kaksoset kun olivat n. 1,5 vuotiaita. Todellista sisarusrakkautta tämä kuva mielestäni sisältää. Tänään ovat melkein 16-vuotiaita ja luulen että ensimmäisen kerran elämässään ovat kokeneet tätä elämän todellisuutta tai sanoisinko julmuutta. Heidän ystävänsä, juuri 18-vuotias poika on kuollut moottoripyörä onnettomuudessa. Suru on todella suuri ja heidän on vaikea uskoa asiaa todeksi.  Huomenna vien heidät hautajaisiin . Ovat jo kerran olleet hautajaisissa , mutta silloin kuoli vanha ihminen  ja  he olivat pieniä silloin, nyt  kuoli nuori poika  jolla olisi ollut vielä elämä edessään, mutta näin kävi.

Yritän lohduttaa, mutta se on vaikeaa, kun en osaa sanoa miksi näin on tapahtunut.

Jatkan meemiä huomenna ja laitan lisää tutustumisjuttuja.

Öitä vaan kaikille !